Kaikki artikkelit

Resetestä OnePlussan uusi huoltokumppani

Kännykän akun vaihto

Reseten valtuutusvalikoima kasvaa tärkeällä merkillä

Resete ja OnePlus allekirjoittivat heinäkuun lopussa sopimuksen OnePlus ja Oppo laitteiden valtuutetusta huollosta.

Resete aloittaa välittömästi valmistelut ja toimenpiteet huoltojen aloittamiseksi. Aloitusta nopeuttaa se, että talon sisältä jo löytyy OnePlus -osaamista, sekä kokemusta uusien merkkien ylösajosta on paljon. Tavoitteena on, että korjaukset aloitetaan Resetellä elokuun aikana.

”Meille OnePlussalla on tärkeää, että käyttäjillemme tarjotaan laadukasta ja ammattimaista huoltoa nopeasti ympäri Suomen. Reseten maine luotettavana ja tehokkaana mobiililaitteiden huoltopalveluiden tarjoajana mahdollistaa sen, että OnePlus-käyttäjät saavat positiivisen asiakaskokemuksen myös huoltoasioissa. Käyttäjillemme kaikki pysyy siis ennallaan: huoltotilanteessa laitteen voi tuttuun tapaan toimittaa myös meidän virallisille jälleenmyyjillemme, joiden kautta laite toimitetaan Resetelle huoltoon”, kertoo Elias Salmi, OnePlus Suomen maajohtaja.

”Reseten kasvu markkinajohtajaksi valtuutettujen mobiililaitteiden huolloissa on perustunut nopeuteen ja luotettavuuteen. Oneplussan tuotteet ovat tunnettuja erinomaisesta laadustaan ja siksi laitteet ovat suosittuja sekä yritysten että kuluttajien keskuude ssa. Olemme innoissamme, että kauan odotettu yhteistyö OnePlussan kanssa on vihdoin totta ja pääsemme lunastamaan lupauksemme palvelukyvystä myös OnePlus-asiakkaille ”, kertoo Risto Päivänsalo, Reseten toimitusjohtaja.

Resetellä on tärkeää olla jälleenmyyjille ”yhden oven” -kumppani ja siksi OnePlus -valtuutus on hieno uutinen ja palvelun kokonaisvaltaisuuden vuoksi merkittävä asia.

Lisää tietoa antaa Risto Päivänsalo ja Juha-Pekka Willman

Edullisempi iPhone-näytönvaihto Applen kiertovaraosalla!

Resetellä voit nyt valita iPhonen näytönvaihtoon myös käytetyn alkuperäisen Apple-näytön. Se tarkoittaa, että näyttö on peräisin toisesta saman mallin iPhonesta, mutta kyseessä ei ole tarvikeosa, vaan aito Apple-osa.

Applen mukaan uudenveroinen käytetty alkuperäinen Apple-osa voi tarjota saman suorituskyvyn ja turvallisuuden kuin uusi alkuperäinen Apple-osa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että saat laadukkaan ja luotettavan korjauksen, mutta usein uutta osaa edullisempaan hintaan.

Käytetty alkuperäinen Apple-näyttö on hyvä valinta, kun haluat:

  •  ⁠Säästää korjauskustannuksissa
  • Säilyttää aidon Apple-osan laadun
  • Välttää tarvikeosan mahdolliset laatu- ja yhteensopivuusriskit
  • ⁠Tehdä ympäristön kannalta järkevämmän valinnan

Tarkastamme osan kunnon ennen asennusta ja teemme korjauksen ammattimaisesti. Näin saat toimivan, laadukkaan ja vastuullisen vaihtoehdon uuden näytönvaihdon rinnalle.

Aito Apple-osa. Edullisempi hinta. Vastuullisempi valinta.